torstai 28. toukokuuta 2020

Summer Book Bucket List 2020


Ennen niin spontaani tyylini lukea on muuttunut vähä vähältä suunnitelmallisemmaksi. Tänä vuonna olen noudattanut ihan erityisen orjallisesti erilaisia suunnitelmia, koska olen toteuttanut useamman Secret TBR -videon, jolla luen kuukauden ajan tietyn teeman mukaan ja loppukuusta julkaisen urakasta lukuvlogin. Olen lukenut lapsuuteni lempikirjoja, kirjahyllyssäni pisimpään lojuneita kirjoja ja Goodreadsissa huonoimman keskiarvosanan saaneita kirjoja.

Aiempina vuosina lukemiseni ei ole ollut näin tarkasti etukäteen mietittyä, mutta olen kuitenkin jo kahtena vuonna tehnyt jonkinlaisen suunnitelman sille, mitä haluan kesän aikana lukea. Molempina vuosina listalla on ollut kuusi kirjaa, joista viisi on ollut oman hyllyn kirjoja ja yksi jostain muualta. Vuoden 2018 listalta on edelleen lukematta Tommi Kinnusen Lopotti. Varmasti ihan hyvä kirja, mutta Neljäntienristeyksen lukemisesta on koko ajan vain pidempi ja pidempi aika ja pelkään unohtaneeni kaiken ja olevani ihan pihalla. Vuoden 2019 listalta olen saanut kaiken luettua, vaikka Jo Nesbøn Lepakkomies siirtyikin tämän vuoden puolelle.

Viime vuonna nimesin kesän TBR-listani Summer Book Bucket Listiksi, koska kaikki coolit tyypit (tubettaja mmiisas) tekee kesäksi Summer Bucket Listin. Joten tässä sitä nyt taas ollaan, Summer Book Bucket List 2020! Kaiken rehellisuuden nimissä elvytin koko blogin tämän listan takia. Itselleni TBR-videot on kirjatuben tylsintä sisältöä, joten halusin tällä kertaa jakaa suunnitelmani jossain muussa muodossa.

Ensimmäisenä ja tärkeimpänä on Hanya Yanagiharan Pieni elämä. 939 sivua. Pelkään ja rakastan ja inhoan paksuja kirjoja. Eniten ehkä pelkään. Olen kauhuissani. Olen kuitenkin päätökseni tehnyt ja kesäkuussa aion lukea Pienen elämän ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin kesäkuun viimeisenä sunnuntaina ilmestyy lukuvlogi Youtubeen.

Toisena kirjana on Candice Carty-Williamsin Queenie. Tähän kirjaan olen törmännyt ensimmäistä kertaa Lauren And The Booksin kirjatube-kanavalla ja kun sain Instagramissa vielä suosituksen, niin pakkohan tämä oli ostaa omaan hyllyyn odottamaan. Queeniessa kiinnostaa kovasti ahdistuksen kuvaus!

Kolmantena on Piia Leinon uutuuskirja Yliaika. Luimme Lauran kanssa Taivaan pari vuotta sitten lukupiirissämme ja vaikka hän ei siitä niin syttynyt, niin itse tykkäsin ja Leinon kirjat jäivät kiinnostamaan. Dystopia missä Suomen kansalaisuus on rajattu alle 75-vuotiaille? Kuulostaa karmivan hyvältä.

Viime vuoden listalla oli Fredrik Backmanin Kiekkokaupunki, johon rakastuin ihan täysin, joten tänä vuonna vuorossa on teoksen jatko-osa, Us Against You. Käännös oli kuitenkin niin kehno, joten siksi olin ajatellut kokeilla tällä kertaa englanninkielistä käännöstä, joka viettää tällä hetkellä viimeisiä hetkiään Bookbeatissa. Olin ajatellut kuunnella tämän vähän myöhemmin kesällä, mutta täällä sitä nyt paahdetaan menemään!

Kevään ehdottomasti mielenkiintoisin tietokirjauutuus on Hallie Rubenholdin Viisi : Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit. Tämä odottaakin kirjastossa jo noutajaansa, mutten tiedä miten ihmeessä ehdin lukea sen kuukaudessa, kun pitäisi keskittyä Pieneen elämään. 939 SIVUA! Olen varma että tällä on jo pitkä jono varauksia, joten saatan joutua kääntymään tässäkin Bookbeatin puoleen.

Viimeisenä kirjana on vuosi sitten Tukholmasta ostamani Ali Smithin Autumn. Tämän jätän tarkoituksella alkusyksyyn, sillä viime vuonnakin listalta löytyi yksi syyskirja, Elmet, ja tykkäsin siitä, että oli yksi kirja joka toi pehmeän laskun syksyyn.

Tämän vuoden lista on vähän erilainen kuin aiempien vuosien, sillä kirjoista vain puolet on oman hyllyn kirjoja. Olen keskittynyt tänä vuonna todella paljon oman hyllyn kirjoihin, joten kesällä aion antaa itselleni luvan vähän hellittää tämän asian suhteen. Summer Book Bucket List on ja pysyy leikkimielisenä listauksena, enkä aio suorittaa näiden lukemista kovin vakavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti